Sattumalta törmäsin ehkä vuosi-puolitoista sitten Lawrence Sandersin kirjaan ”Etsivä Cone”, johon tykästyin kovasti kirjoitustyylin takia, mutta myös siksi, että päähenkilöt olivat ”tavallisia pulliaisia”, siis ulkonäkönsä suhteen, ehkäpä jopa jonkun mielestä rumiluksia. Paitsi, että he olivat tyyppeinä uskottavia, heihin oli helppo samaistua tällaisen tavallisen pulliaisen :D
Ensimmäisen Sandersin luettuani aloin siis aktiivisesti katsella kirppareilla, josko muuta Sandersin tuotantoa löytyisi edullisesti. Aina silloin tällöin on joku teos tullut vastaan ja tarttunut mukaan (muutama jopa kahteen kertaan, sen ikuisuusongelmani takia, että en vain voi muistaa, mikä kirja minulla jo on jossain päin huushollia ja kun moni niistä vielä odottaa lukemista, takakannen kuvauskaan ei aina paljasta, onko kirja jo plakkarissa vai ei).
”Peitejuoni” kertoo jalokividynastiasta, ”jonka kulissien takaa paljastuvat intohimon, aviorikoksen ja koston syöverit. Kesken kiitospäivän vieton Dora Conti, onnellisesti naimisissa oleva vakuutuspetostutkija, määrätään komennukselle Manhattanille. Kun Dora alkaa jäljittää monimiljonäärin murhaajaa, hän huomaa joutuneensa yksiin komean newyorkilaispoliisin kanssa – kielletty hedelmä, joka voi olla liian makea vastustettavaksi…”
Ratkaistava ongelma – eli alkuperäinen murha ja kolme muuta tarinan edetessä tapahtuvaa sekä niiden tekijät ja motiivit – kietoutuu monimutkaiseksi verkoksi timantteja, kultaa, huumeita, ihmissuhdesotkuja ynnä muuta asiaan kuuluvaa. Kerronta on sujuvaa ja tarina etenee juoheasti pitäen jännitettä yllä koko ajan. Tarinan sivujuoni, tuo edellä mainittu ”kielletty hedelmä”, on myös hyvin kerrottu ja jännitys sen suhteen, mitä Dora lopulta tekee, säilyy loppuun asti aiheuttaen – ainakin minussa - jopa vieläkin suurempaa uteliaisuutta kuin dekkaritarinan loppu. Jälkimmäinenhän on tietyllä tavalla selvä jo etukäteen: paha tulee saamaan palkkansa, ainakin osittain.
Lyhyt sitaatti: ”Miehen vastaus, vaikka se sanottiinkin leikillä, suututti Doraa. ´Enkö minä voi rakastaa kahta miestä yhtä aikaa? Miksen voi? Miehet voivat rakastaa kahta tai useampaa naista yhtä aikaa ja monesti rakastavatkin. Mikä minä olen – toisen luokan kansalainenko?´”
Dora on siis ajautunut tilanteeseen, johon kuka tahansa voi joskus joutua. Hän esittää mielestäni varsin hyvät perustelut sille, mihin ratkaisuun lopulta päätyy.
Ja tämän kirjan päähenkilöistä: ”Minä, ylipainoinen kotirouva. Sinä, loppuun palanut poliisi”. Tavallisia pulliaisia siis :D
”Peitejuoni” kertoo jalokividynastiasta, ”jonka kulissien takaa paljastuvat intohimon, aviorikoksen ja koston syöverit. Kesken kiitospäivän vieton Dora Conti, onnellisesti naimisissa oleva vakuutuspetostutkija, määrätään komennukselle Manhattanille. Kun Dora alkaa jäljittää monimiljonäärin murhaajaa, hän huomaa joutuneensa yksiin komean newyorkilaispoliisin kanssa – kielletty hedelmä, joka voi olla liian makea vastustettavaksi…”
Ratkaistava ongelma – eli alkuperäinen murha ja kolme muuta tarinan edetessä tapahtuvaa sekä niiden tekijät ja motiivit – kietoutuu monimutkaiseksi verkoksi timantteja, kultaa, huumeita, ihmissuhdesotkuja ynnä muuta asiaan kuuluvaa. Kerronta on sujuvaa ja tarina etenee juoheasti pitäen jännitettä yllä koko ajan. Tarinan sivujuoni, tuo edellä mainittu ”kielletty hedelmä”, on myös hyvin kerrottu ja jännitys sen suhteen, mitä Dora lopulta tekee, säilyy loppuun asti aiheuttaen – ainakin minussa - jopa vieläkin suurempaa uteliaisuutta kuin dekkaritarinan loppu. Jälkimmäinenhän on tietyllä tavalla selvä jo etukäteen: paha tulee saamaan palkkansa, ainakin osittain.
Lyhyt sitaatti: ”Miehen vastaus, vaikka se sanottiinkin leikillä, suututti Doraa. ´Enkö minä voi rakastaa kahta miestä yhtä aikaa? Miksen voi? Miehet voivat rakastaa kahta tai useampaa naista yhtä aikaa ja monesti rakastavatkin. Mikä minä olen – toisen luokan kansalainenko?´”
Dora on siis ajautunut tilanteeseen, johon kuka tahansa voi joskus joutua. Hän esittää mielestäni varsin hyvät perustelut sille, mihin ratkaisuun lopulta päätyy.
Ja tämän kirjan päähenkilöistä: ”Minä, ylipainoinen kotirouva. Sinä, loppuun palanut poliisi”. Tavallisia pulliaisia siis :D
Mieluusti kuulisin lisää tämän kotirouvan vaiheista, mutta ilmeisesti hän esiintyy vain tässä yhdessä tarinassa (?). Sandersin tuotantoa on suomennettu varsin vähän, joten kaipa näitä täytyy hankkia muilla kielillä, jos vastaan tulee – kaikki tähän mennessä lukemani ovat olleet hyviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti